Uuden äitiyspakkauksen jakaminen on alkanut | KelaSiirry sisältöön
Tiedote

Uuden äitiyspakkauksen jakaminen on alkanut

Julkaistu 2.5.2024

Kela on alkanut jakamaan vuoden 2024 äitiyspakkausta. Uuden äitiyspakkauksen jakelun aloitusajankohta vaihtelee vuosittain. Pakkaus vaihtuu, kun edellisen vuoden äitiyspakkaukset on jaettu loppuun.

Ensimmäiset vuoden 2024 äitiyspakkaukset on lähetetty asiakkaille tällä viikolla. Pakkausten vaihtumisajankohta vaihtelee hieman vuosittain, sillä siihen vaikuttaa äitiysavustushakemusten määrä. Äitiysavustuksen voi valita joko äitiyspakkauksena tai 170 euron verottomana rahasummana. Noin kaksi kolmasosaa valitsee äitiyspakkauksen.  

Laatu on vuoden 2024 äitiyspakkauksen lähtökohta

Tänä vuonna äitiyspakkauksessa on 39 tuotetta. Äitiyspakkauksen tuotevalikoima säilyy vuodesta toiseen pitkälti samanlaisena, mutta esimerkiksi tekstiilien värit ja tuotteiden määrät vaihtelevat.

Tänäkin vuonna tuotteiden tärkein kriteeri on laatu. Tuotteiden on oltava turvallisia ja kestettävä käyttöä. Esimerkiksi vetoketjut eivät saa raapia vauvaa, eikä pitkiä langanpätkiä saa olla, sillä ne voivat kietoutua vauvan varpaiden tai sormien ympärille. Myös saumojen ja nepparien täytyy kestää käyttöä. Kela testaa tuotteita varmistaakseen laadun ja turvallisuuden.

Äitiyspakkauksen tuotteiden tulee myös innostaa yhteisiin hetkiin. Pakkauksessa on mukana ensikirja, jonka halutaan vahvistavan lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta. Hallitusohjelmassakin mainittu pallo ei ole vielä vuoden 2024 pakkauksessa mukana, ja se pyritään lisäämään pakkaukseen aikaisintaan vuonna 2026.

Äitiyspakkaus 2024

Sivu päivitetty 6.5.2024